Tampere =Taidetta, ostoksia ja kiukkuisia kiekkofaneja

Uskokaa tai älkää, mutta aina ei tarvitse matkustaa lähes viikoksi ulkomaille irtautuakseen arjesta ja hankkiakseen muistorikkaita kokemuksia. Joskus riittää, että pakkaa laukkunsa ja suuntaa pariksi päiväksi muutaman sadan kilometrin päähän kotimaan rajojen sisäpuolella. Kyllä kotimaassakin osataan!

Toteutin edellisenä viikonloppuna kaksi päivää ja yhden yön kestäneen omatoimisen virkistysmatkan Tampereelle, Suomen kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin ja Pohjoismaiden suurimpaan sisämaakaupunkiin. Läksin matkaan perjantain ja lauantain välisenä yönä ja palasin takaisin Etelä-Karjalaan myöhään sunnuntai-iltana. Yövyin Tampereella rautatieaseman lähellä sijaitsevassa hotellissa. "Matkaohjelmaani" sisältyi Musiikkiteatteri Palatsin Laulavat Sadepisarat: Singing in the Rain-musikaalinäytös, Tampereen ylioppilastalon Stand up-ilta (jossa esiintyivät mm. Heli Sutela ja Arimo Mustonen), vierailu Tampereen Taidemuseon Muumilaakso-näyttelyssä sekä rehellistä shoppailua.

Reissuni onnistui yli odotusten! Tampereella vallinneen aurinkoisen kesähelteen johdosta fiksut tamperelaiset kulkivat t-paidoissa ja kesäkengissä, kun taas minä kärvistelin nahkarotsissa ja mustassa puuvillapaidassa. Helteestä huolimatta onnistuin nauttimaan shoppailupäivästäni ja ostin mm. lukuisia postikortteja Postcrossigia varten, kesäiset arkikorkokengät (kevyet ja kesäiset, mutta riittävän jämäkät kestääkseen kovaa kulutusta), kauniin muistikirjan uudeksi päiväkirjaksi ja kaikenlaisia sisustusesineitä.


Muutamia Tampereelta shoppailtuja asioita...


En ollut vieraillut koskaan aikaisemmin musiikki-ravintolateatterissa (mutta perinteisessä istu-ja-katso-esitystä-teatterissa monestikin!), joten minusta tuntui hieman erikoiselle siemailla punaviiniä katsoessani musikaaliesitystä :) Laulavat sadepisarat oli todella hauska, vauhdikas ja mukaansatempaava, pidin siitä kovasti! Yleisö taputti raikuvasti laulunumeroiden välissä ja esityksen lopussa. Musikaalissa pääosaa Don Lockwoodia näytellyt laulaja Tommi Soidinmäki (jota olen fanittanut ja jonka keikoilla olen käynyt jo lähes yhdeksän vuotta) tuli tervehtimään yleisöä esityksen jälkeen, jolloin minäkin pääsin vaihtamaan pari sanaa näkemästäni esityksestä ja sain vielä nimmarin muistoksi :)

Laulavat Sadepisarat-musikaalin Tommi "Don Lockwood" Soidinmäen nimmari :)

Tampereella esiintyi samana lauantaina, mutta kahdessa eri paikassa kaksi kovaa stand up-koomikkoa: Niko Kivelä ja Heli Sutela. Puntaroin kovasti, kumpaa stand up-keikkaa kävisin katsomassa, mutta valitsin lopulta lappeenrantalaissyntyisen Sutelan. Samalla keikalla esiintyi Sutelan lisäksi myös tamperelainen Arimo Mustonen sekä pari muuta koomikkoa, joita en tuntenut. Ilta oli todella hauska: Kaikki koomikot esiintyivät loistavasti, kertoivat nerokkaita juttuja ja yleisö tykkäsi.

Edellä mainittujen ohella yksi reissun kohokohtia oli vierailu Tampereen Taidemuseon Muumilaakso-näyttelyssä. Näyttely esitteli Tove Janssonin (1914-2001) luomien Muumi-hahmojen historiaa ja näyttelyssä oli esillä Janssonin alkuperäisiä muumiaiheisia tussipiirroksia ja maalauksia, kirjojen kuvituksia, Janssonin puolison Tuulikki Pietilän kuvaelmia ja erikielisiä muumikirjoja. Oli hauskaa huomata, että Tove Janssonin nimi oli taipunut eri kielillä mm. Tuve Jansoniksi ja Tyve Janssonovaksi :) Oli myös huikeaa nähdä alkuperäisiä muumi-piirroksia, joissa näkyi edelleen Janssonin kirjoittamia ruotsinkielisiä muistiinpanoja ja huomautuksia siitä, miten kyseiset piirretyt kuvat ja tekstit sijoittuvat lopullisessa muumikirjassa.

Tamperelaiset ovat jääkiekkohullua kansaa, siitä ei päässyt mihinkään. Jääkiekon SM-liigan finaaliottelu pelattiin lauantaina 26.4., jolloin Tampereen Tappara sai vastaansa Oulun Kärpät. Finaalikamppailu käytiin samanaikaisesti Heli Sutelan stand up-keikan kanssa ja syntyperäisenä pohjois-suomalaisena ja Kärppien kannattajana minusta oli hauskaa seurata tamperelaisten itsevarmuutta kotijoukkueensa puolesta. Stand up-keikan päätyttyä minun ei tarvinnut edes arvailla jääkiekkopelin lopputulosta: Äsken niin iloiset tamperelaiset olivat nyt happamia ja mutisivat: "Prkln Kärpät meni ja voitti...". Päätin varmistaa epäilykseni Kärppien voitosta soittamalla eräälle ottelua seuranneelle tuttavalleni ja puhuin puhelimessa Oulun murretta. Uskomatonta mutta totta, vastaankävelleet tamperelaiset mulkoilivat minua vihaisesti ja jupisivat jotain mennessään! Vakavaa tämä urheilutouhu...

Kirjavinkkaus nro 2

Yläkouluikäisille pojille vinkatut kirjat
 

Kirjavinkkaukset jatkuivat! Pääsin tällä viikolla pitämään kirjavinkkauksen varsin mielenkiintoiselle ja haastavalle kohderyhmälle, nimittäin noin kymmenelle 8.-9.-luokkalaiselle pojalle ja heidän opettajilleen. Suhtauduin kirjavinkkauksen suunnitteluun ja toteutukseen innolla, koska tämä toinen vinkkauskeikkani poikkesi selkeästi aiemmasta vinkkauksestani. Tiesin myös, että railakkaat ja lukemishaluttomat pojankoltiaiset sallisivat minunkin irrotella enemmän.

Valitsin pojille vinkattavat kirjat ajatuksella: "Lukeminen ei ole lällyä, kirjastosta löytyy myös tujakkaa tavaraa". Vinkkaamani kirjat (jotka näkyvät tässä postaamassani kuvassa) sisälsivät mm. kiroilua, puhekielimäistä tekstiä, päihteidenkäyttöä, tappeluita ja maailmanlopun enteitä.

Vinkkaustuokioni sujui hyvin. Pojat kuuntelivat esitystäni hiljaa ja asiallisesti, eivät keskeyttäneet minua kertaakaan ja säästivät jo etukäteen odottamani "Lukeminen on neitien hommaa"-kommentit esityksen loppuun :) Pojat saivat tutkia ja halutessaan myös lainata kirjoja esitykseni jälkeen ja huomasin ilokseni, että kolme kirjaa (Terhi Rannelan, Donald E. Westlaken ja Rick Yanceyn teokset)onnistuivat herättämään edes pienen mielenkiinnon kipinän. Härkösen Häräntappoaseesta pyydettiin myös mahdollisuutta lainata kirjan elokuvaversio kirjastosta.

Olin erittäin tyytyväinen kirjavinkkaukseni lopputulokseen. Minulla oli mitä mainioin vinkkausyleisö, tutustuin jälleen uusiin ja kiinnostaviin kirjoihin ja toivon mukaan pojissa alkoi kyteä edes pienenpieni kiinnostus lukemista kohtaan.. Aika näyttää..   


          

Yksi vuosi ja sata postikorttia

Postcrossing eli "maailmanlaajuinen postikorttirinki" on varsin kiehtova harrastus. Harrastuksen idea kiteytyy lauseeseen "Lähetä jollekin postikortti ja joku lähettää postikortin sinulle". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensin rekisteröidytään Postcrossingin virallisille nettisivuille ja täytetään sivustolla pyydetyt tiedot sekä kerrotaan hieman itsestään, harrastuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Tämän jälkeen sivusto arpoo sinulle jonkin toisen "crossailijan" tiedot, osoitteen sekä "postikortin tunnusnumeron", jonka avulla vastaanottaja voi rekisteröidä hänelle lähettämäsi postikortin Postcrossing-sivustolle. Lopuksi jäädään odottamaan, milloin joku lähettää vastaavasti sinulle oman postikorttinsa :)

Kuten ehkä arvaattekin, minäkin kuulun noiden vajaan puolen miljoonan innokkaan postcrossailijan  joukkoon ja minulla tuli vastikään (20.4.) täyteen vuosi Postcrossingiin liittymisestäni. Harrastukseni ei alkanut kuitenkaan helpolla, sillä värväämiseeni vaadittiin valtavasti aikaa ja suostuttelua: Erittäin hyvä ystäväni innostui Postcrossingista joitakin vuosia sitten opiskeluaikanaan ja koetti houkutella minuakin mukaan Postcrossingin maailmaan. Toistelin hänelle  sinnikkäästi ja vastahakoisesti "No emmää nyt oikeen tiedä..."-lausetta, jolloin ystäväni siirtyi järeämpiin aseisiin. Hän ehdotti, että kokeilisimme "harrastusvaihtoa": Ystäväni lupasi lähteä kanssani lempibändini keikalle, jos minä lupaisin kokeilla Postcrossingia. Kiinni veti! Toteutimme harrastusvaihtomme ja lupasin kokeilla Postcrossingia. Ystäväni nauroi  minulle, ettei "kokeiluni" jäisi taatusti pelkäksi kokeiluksi. Nyt yhden vuoden ja sadan lähetetyn+vastaanotetun postikortin jälkeen tunnustan reilusti sen, minkä ystäväni tiesi alusta asti: Postcrossing koukuttaa!

Postcrossingin viehätys perustuu yllätyksellisyyteen ja globaaliuteen. Et voi tietää koskaan etukäteen, millaiselle ihmiselle tai minne päin maailmaa postikorttisi lähtee tai vastaavasti, millaisia postikortteja itse saat ja mistä päin maailmaa. Et voi tietää edes, millä kielellä saamasi postikortti on kirjoitettu! Itse olen saanut hienoja postikortteja, jotka ovat sisältäneet  mielenkiintoisia kirja-, elokuva- ja matkustusvinkkejä. Saamani kortit on kirjoitettu mm. englanniksi, saksaksi ja venäjäksi ja ovat  tulleet mm. Italiasta, Hollannista, Japanista, Valko-Venäjältä ja Mauritiukselta . Itse olen lähettänyt postikortteja mm. Viroon, Venäjälle, Saksaan, Ukrainaan, USA:an ja Kiinaan ja pyrkinyt kirjoittamaan kortit kyseisten maiden kielillä, jos mahdollista.

Postcrossing on yllättävä, koukuttava, kiehtova, opettavainen ja kielitaitoa kehittävä harrastus. Mikä sen huikeampaa kuin ajatella, että postilaatikostasi saattaa löytyä Australiasta asti matkannut postikortti!   

Ihka ensimmäinen vastaanottamani Postcrossing-kortti (Thaimaa, toukokuu 2013)

No.16: Ukraina, heinäkuu 2013

No.28: Turkki, elokuu 2013

 

Kitarakortti, jollaisia olen saanut kahdesti: No.48 Venäjältä (marraskuu 2013) ja No.97 Ukrainasta (maaliskuu 2014)

 

No.73: Valko-Venäjä (tammikuu 2014)

No. 85: Taiwan (helmikuu 2014)

"Devushkan" terveiset Pietarista

Venäjä ja venäläiset puhuttavat ja jakavat kiivaasti mielipiteitä erityisesti täällä Etelä-Karjalassa. Toisten mielestä venäläiset ovat maakuntamme ilo ja rikkaus, jotka tulisi toivottaa aina tervetulleiksi, kun taas toiset voisivat luetella pitkät litanjat syistä, miksi venäläismatkailijat pitäisi käännyttää takaisin Venäjälle jo Nuijamaan raja-asemalla.

Itse kuulun reilusti Venäjä-myönteisten ihmisten joukkoon, sillä Venäjän kieli ja kulttuuri kiehtovat minua suuresti. Kiinnostukseni heräsi 3-4 vuotta sitten, jolloin tutustuin muutamiin venäläisiin henkilöihin käydessäni erään suomalaisen lempibändini keikalla. Venäläiset opettivat minulle venäjää ja kertoivat kulttuuristaan, mikä innosti minua tutustumaan paremmin itä-naapuriimme. Harrastuneisuuteni johti lopulta siihen pisteeseen, että vierailin ystävieni luona Pietarissa ja Moskovassa ja aloin opiskella venäjän kieltä itsenäisesti, sitten muutin töiden perässä paikkakunnalle jolla asuu paljon venäläisiä ja lokakuussa 2013 aloitin järjestelmällisen venäjän kielen opiskelun Etelä-Karjalan kansalaisopistossa.

Tällä viikolla kansalaisopison venäjän kielen opettajamme ja opiskelijat (sekä aloittelijat että edistyneet) tekivät yhteisen opintomatkan Pietariin. Osallistuimme kolmipäiväisen (ma-ke) matkamme aikana Pietarin yliopiston professorin pitämille venäjän kielen oppitunneille, kiertelimme kaupungilla ja tutustuimme syvemmin venäläiseen kulttuuriin. Tavoitteenamme oli päästä käyttämään oppimiamme venäjän taitojamme oikeissa tilanteissa oikeiden venäläisten kanssa.

Pohdin ennen matkaamme, pidettäisiinkö venäjän oppituntimme englanniksi vai venäjäksi ja jos venäjäksi, saisinko mitään selvää venäläisprofessorin puheesta. Oppituntimme pidettiin venäjäksi ja myös meidän oppilaiden piti puhua tunneilla venäjää! Professorimme osoittautui todella ammattitaitoiseksi, sillä hän puhui meille todella hitaasti ja selkeästi, tulkkasi vain muutamat vaikeimmat sanat englanniksi ja huomasin yllätyksekseni ymmärtäneeni noin 70% hänen venäjänkielisestä puheestaan. Tunnit olivat vahvasti keskustelupainotteisia eli tunneilla keskityttiin enemmän puhumiseen kuin kirjoittamiseen. Minäkin selvisin venäjänkielisistä keskusteluista hyvin, vaikken ole opiskellut venäjää kauaa ja mokailin aika tehokkaasti sanoissani: Nimitin miespuolista professoriamme (мой преподаватель / moi prepodavatel) naispuoliseksi opettajaksi (моя учительница / maja utschitelitsa) ja aloin selittää työpaikkakirjastoni kokoa, vaikka professoria kiinnostikin lähinnä, työskentelenkö kirjastossa aikuisten vai lasten parissa. Mokailuistani huolimatta minäkin sain kurssin päätteeksi diplomin ja sain kuulla myöhemmin professorin kehuneen minun osaavan todella hyvin venäjää, vaikken ole opiskellut kieltä kauaa.

Opiskelujen lisäksi käyttäydyimme kuin kunnon turistit, eli kävimme kaupunkiertoajelulla, kiertelimme kävellen Pietarin keskustassa ja ostimme matkamuistoja ja tuliaisia. Pietarissa vallitsi erinomainen keväinen sää eli oli sopivan viileää ja aurinko paistoi. Räpsimme ahkerasti kuvia nähtävyyksistä ja mielenkiintoisista asioista.

Reissun ehdottomasti hauskin tapaus sattui erään kävelykierroksen aikana: Minä ja eräs toinen ryhmämme opiskelija huomasimme parin venäläismiehen (noin 40- ja 20-vuotiaiden) soittavan kitaraa Pietarin keskustassa Spasskaya-metroaseman lähettyvillä, jolloin ystäväni jatkoi matkaansa miesten ohi ja minä halusin napata heistä kuvan muistoksi. Lähestyin miehiä ja otin heistä kuvan, minkä jälkeen lähdin jatkamaan matkaani. En kuitenkaan ehtinyt ottaa askeltakaan, sillä kuulin nuoremman kitaristin huutavan perääni: "Девушка, иди сюда!" (=Devushka, idi sjuda! /Tyttö, tule tänne!). Käännyin katsomaan kitaristeja ja huomasin molempien katsovan minua ja nuoremman kitaristin viittovan minulle kutsuvasti. Ilmeisesti kitaristit olisivat halunneet minun tulevan mukaan musisoimaan heidän kanssaan, mutta tyydyin pudistamaan heille päätäni naureskellen, vastasin: "нет." (=Njet / En tule.) ja jatkoin matkaani ystäväni luo.          

Mukavan pietarilaiskahvilan latte ja marjaleivos

Lempinähtävyyteni Pietarissa eli Kazanin katedraali

Tuliaisia ja matkamuistoja :)

Kirjavinkkari kirjojen ja nuorten lukijoiden asialla

Kirjavinkkauksessa vinkkaamani kirjat

Monet ovat kysyneet, mitä on kirjavinkkaus ja mikä on kirjavinkkari. Kirjavinkkauksella (engl. Book talk) tarkoitetaan menetelmää, jolla pyritään innostamaan ihmisiä lukemaan enemmän ja löytämään uusia, mielenkiintoisia kirjoja. Kirjallisuudesta ja lukemisesta innostunut kirjavinkkari vierailee esim. koululla, kerhossa, lukupiirissä, messuilla tms. tapahtumassa kertomassa lukemistaan hyvistä kirjoista ja koettaa houkutella muitakin lukemaan samoja kirjoja. Kirjavinkkaus mielletään usein pelkiksi koululaisille suunnatuiksi "kirjastotäti-vierailuiksi", mutta vinkkausta tehdään myös nuorille, aikuisille ja jopa kavereiden kesken: Kaveripiireissäkin yksi henkilö on saattanut lukea jonkin hyvän kirjan, josta hän haluaa kertoa muille ja houkutella heidät tutustumaan samaan kirjaan.

Minuakin voidaan tituleerata nyt kirjavinkkariksi, sillä kävin kuluneella viikolla pitämässä elämäni ensimmäisen kirjavinkkauksen läheisellä alakoululla. Kirjavinkkaukseni kesti noin 40 minuuttia, jonka aikana vinkkasin noin kymmenhenkiselle yleisölleni (1.-2.-luokkalaisia oppilaita ja heidän opettajiaan) kuvassa näkyviä lastenkirjoja. Oppilaat saivat lainata kirjoja halutessaan vinkkaustuokion jälkeen.

Jännitin kirjavinkkausta kovasti etukäteen, koska en ollut vinkannut itse koskaan aikaisemmin (olin ainoastaan nähnyt muiden pitämiä kirjavinkkauksia) enkä ollut varma, osaanko esiintyä tarpeeksi innostavasti, jaksavatko lapset kuunnella hehkutustani tai ovatko he edes kiinnostuneita koko kirjoista. Huoleni osoittautuivat lopulta aiheettomiksi, koska vinkkaus sujui hyvin, lapset vaikuttivat kuuntelevan kiinnostuneina ja ainoastaan kolme kirjaa palasivat mukanani kirjastoon vinkkauksen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa :)