Joulu lähestyy...

Hei taas ja mukavaa alkanutta joulukuuta kaikille! Jälleen on koittanut aika, jolloin kulunut vuosi lähenee loppuaan, joulukoristeet kaivetaan esiin ja kodit puetaan punavoittoisiin sävyihin, intoillaan tai stressataan joululahjojen ja -ruokien vuoksi sekä tietenkin nautitaan yhdessäolosta rakkaiden ihmisten kanssa.

 

Pidätkö sinä joulusta? Jos pidät, miten sinä virittäydyt joulutunnelmaan? Minä tunnustaudun vahvasti jouluihmiseksi: Minusta on mukavaa sisustaa kotini joulukoristeilla, polttaa kynttilöitä pimeinä iltoina, muistaa ystäviä ja sukulaisia joulukorteilla ja -lahjoilla sekä nauttia joulun hiljaisuudesta ja rauhasta.

 

Tässä vielä "Minun joulutunnelmani syntyy..."-listaus sanoin ja kuvin:

1) Joulukoristeet

2) Joulukalenteri (suklaa-, kuva- tai kynttiläkalenteri)

3) Joulumusiikki ja -elokuvat (Huom! Kitaransoittotuntini päättyivät tältä vuodelta ja jatkuvat jälleen tammikuussa 2015. Opettajani antoi minulle kaksi sivua joululaulunuotteja, jotta saan harjoitella soittamista tuttujen kappaleiden parissa myös joululomalla :) )

4) Joulukortit ja -lahjat (sekä muille että itselle)

Tässä kaikki tällä kertaa, toivotan kaikille mitä parhainta ja rauhallisinta joulunalusaikaa! :)

Kuulumisia Helsingin kirjamessuilta: mitä tein ja ketä näin?

Kirjamessut ovat erityisesti meidän kirjastoalalla työskentelevien vuoden suurimpia kohokohtia. Messut ovat erinomainen tilaisuus tavata muita kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä, kuunnella kirjaesittelyjä, kirjailijahaastatteluja ja keskustelupaneeleja sekä hankkia joululahjoja. Lisäksi Helsingin kirjamessujen yhteydessä on järjestetty jo useana vuonna myös musiikki-, ruoka- ja viinimessut, mikä on laajentanut messutarjontaa ja houkutellut uusia kävijöitä.

Meno- ja paluumatkalla pysähdyimme
tauolle Pukaron Paroni-nimiselle
"taukoasemalle", joka sijaitsi suunnilleen
matkamme puolivälissä. 

Helsingin kirjamessut pidettiin viime viikonloppuna torstaista sunnuntaihin (23.-26.10.2014) ja minäkin vierailin messuilla lauantaina. Tämä oli nyt kolmas kertani kyseisessä tapahtumassa, sillä olen vieraillut Helsingin kirjamessuilla aikaisemmin vuosina 2009 ja 2013. Lappeenrannan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto järjesti kirjamessuille yhden päivän linja-autoretken, joka maksoi vain 25 euroa ja sisälsi edestakaiset bussimatkat sekä pääsylipun kirjamessuille. Linja-autoreissuun piti ilmoittautua etukäteen Lappeenrannan maakuntakirjastolle ja reissu oli erittäin suosittu: 40 hengen bussimme oli aivan täynnä ja kuulemani mukaan reissun "varasijoille" oli jäänyt noin kymmenen ihmistä. Bussimme saapui Helsingin Messukeskukseen klo 11 ja paluumatkamme takaisin Etelä-Karjalaan starttasi iltaviideltä.

Messutuliaisia
eli Jani Niipolan "Duudsonit"-kirja,
musiikkimessuilta löytynyt Simple Planin CD
ja komea nippu postikortteja.

Aikaisempien vuosien tavoin kirjamessut olivat omalta osaltani jälleen menestys. Kuusipäiväisen messupäivän saldona hankin suuren osan sukulaisteni ja ystävieni joululahjoista, ostin nippukaupalla postikortteja Postcrossingia varten, kävin kuuntelemassa mm. Roman Schatzin ja Antti Litjan haastatteluja sekä bongasin Sinikka ja Tiina Nopolan, Mauri Kunnaksen ja ruotsalaiskaksikon Erik Axl Sundin (kirjailijat Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist) signeeraamassa kirjojaan. Monipuolisesta kiertelystä huolimatta huomasin löytäväni itseni useimmiten joko lasten- ja nuorten-, antikvariaattikirjojen- tai musiikkiosastolta.


Messupäivän yksi suurimpia kohokohtia oli päästä kuuntelemaan Extreme Duudsoneiden Jarnon ja HP:n sekä hurjapääryhmästä kirjan kirjoittaneen Jani Niipolan (jonka joku saattaa tietää/muistaa Pelisukupolvi-kirjan kirjoittajana tai suomalaisen Max Payne-tietokonepelin Alex Balder-hahmona) haastattelua. Haastattelu kesti noin puoli tuntia, jonka aikana Duudsoneista paljastui monia puolia. Jarno ja HP kertoivat kyllä kokemuksistaan liekkeihin syttyneistä hiuksista ja tavoista huijata opettajia lukion äidinkielen kursseilla, mutta myös sinnikkyydestä, rohkeudesta uskoa omiin unelmiin ja koulukiusaamisesta. Mieleeni jäi erityisesti Duudsoneiden vastaus kysymykseen, mistä erottaa poikamaisten jäynien tekemisen ja kiusaamisen. Duudsoneiden mukaan jekuttelu on hyväntahtoista, onnettomuuden jälkeen naurattaa myös uhria ja kohdistuu sattumanvaraisesti vuorotellen useisiin henkilöihin. Kiusaaminen puolestaan on systemaattista, kohdistuu useimmiten yhteen ja samaan henkilöön ja tavoitteena on tuottaa huvia vain kiusaajalle. Mielestäni tämä oli osuva määritelmä.

Extreme Duudsoneiden Jarnon ja HP:n nimmarit

Haastattelun jälkeen Jarno ja HP signeerasivat Duudsonit-kirjoja ja poseerasivat kuvissa fanien kanssa. Minäkin sain nimmarit ja yhteiskuvan pohjalaisten rämäpäiden kanssa, mutta tämä tapahtui varsin hauskasti: Jonotettuani hyvän tovin koitti minun vuoroni astua Duudsoneiden eteen ja tervehdittyäni molempia herroja ojensin kirjani signeerattavaksi HP:lle. Jarno puolestaan päätti rikkoa viimeisenkin jäämuurin fanin ja fanitettavien välillä katsomalla minua ensin pitkään, puhkeamalla sitten itsevarmaan hymyyn ja täräyttämällä harvinaisen rehevällä pohjalaiskorostuksella: "Kuis mänöö?". Itsekin aikoinaan Seinäjoella asuneena vastasin Jarnolle samaa itsevarmuutta ja pohjalaisnuottia tavoitellen "Hyvin mänöö!". Saatuani vaalealta Duudsonilta hyväksyvän nyökkäyksen kerroin Jarnolle ja HP:lle asumishistoriastani Seinäjoella ja kuultuaan tämän molemmat pohjalaismiehet oikaisivat oitis ryhtinsä ja HP kommentoi: "Tuttu kaupunki, siis?". Paljastuksen myötä myös HP innostui päästämään irti oman pohjalaisluonteensa: Etelä-pohjalaiset tunnetaan suorapuheisuudestaan, joten nähdessään joululahjakirjojen täyttämän ostoskassini, HP tokaisi niin ikään topakalla pohjalaismurteella: "Sullon siellä niin paljon kirjoja, että sullei varmana tuu olemaan tylsää tänä jouluna. Ethän sää kerkiä tekemään mitään muuta ku lukemaan noita kirjoja!" Tajusin HP:n kommentin vitsiksi, joten minulla ei tullut mieleenikään loukkaantua Duudsonin sanoista. Otin asian huumorilla ja naurahdin vastaukseksi. :)

Venäjä- ja kitarataidot kehittyvät...

Hei taas kaikille! Tällä kertaa halusin sanoa muutaman sanan harrastuksista ja niissä edistymisestä. Tiedättekö tämän tilanteen: Olette aloittaneet jonkin uuden harrastuksen tai taidon opettelun kokeilemalla sitä silkasta mielenkiinnosta, mutta alkeisopintojen jälkeen harrastus onkin imaissut teidät mukaansa. Olette kehittyneet harrastuksessa tai taidossa niin hyvin, että olette innostuneet opiskelemaan aihetta pidemmälle, mahdollisesti ilmoittautuneet jatkokurssille.  Kysyn siksi, koska minulle kävi juuri näin venäjän ja kitaransoitto-opintojeni kanssa.

Saatatte ehkä muistaa minun maininneen aikaisemmin molempien harrastusteni alkutaipaleesta, mutta jos ette, tässä linkit venäjän kielen ja kitaransoiton blogiteksteihini. Aloitin molemmat harrastukset opiskelemalla niitä ensin itsenäisesti (tutustumalla harrastusten teoriaan ja opettelemalla ulkoa venäjän perusfraaseja ja kitarasointuja) ja saavutettuani vankan teoriapohjan ilmoittauduin kansalaisopiston venäjän alkeiskurssille ja kitaransoiton yksityisopetukseen. Halusin syventää tietotaitoani ja kitkeä pois mahdolliset virheeni ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa. Nyt monia oppitunteja myöhemmin taitoni ovat edenneet uudelle tasolle.

Syyskuussa kansalaisopistossa aloitettiin yhdistetty venäjän alkeis- ja jatkokurssi, koska erillisinä ryhminä kurssien osallistujamäärät olivat liian vähäiset, mutta yhdistettyinä ryhminä kurssi voitiin käynnistää. Ratkaisu osoittautui toimivaksi: Aloittelijat oppivat heti kättelyssä pitkälle edenneiden kielioppiasioita ja me edistyneet saimme tervetullutta kertausta vanhoihin asioihin. Kertauksen lisäksi minä olen värittänyt omia venäjä-opintojani opiskelemalla uusia sanoja. Tällä tavoin olen edennyt opinnoissani, opiskeluni on pysynyt mielekkäänä enkä ole juuttunut liikaa vanhojen, tuttujen asioiden kertaamiseen.



"Kitarasisarukset"
klassinen (nylonkielinen) Landola
ja akustinen (teräskielinen) Yamaha

Myös missioni oppia soittamaan kitaraa on kehittynyt rakettimaisella vauhdilla. Aloittaessani kitaraopintoni toukokuussa 2014, kitaransoitto oli kiinnostanut minua jo vuosia ja ymmärsin kyseisen soittimen päälle, mutta pidin itseäni liian epämusikaalisena oppiakseni soittamaan kitaraa. En tuntenut juurikaan musiikin teoriaa, saati että olisin osannut lukea nuotteja! Ystävien ja tuttavien rohkaisemana päätin kuitenkin kokeilla siipiäni kitaristioppilaana. Aloitin opettelemalla ulkoa perussointuja, kuten C-, D-, E- ja A-duurin, E-mollin ja Emolli7:n. Lupaavana alkuna opin soinnut helposti, mutta sitten jouduinkin umpikujaan: Osasin soittaa sointuja, mutta "nuottilukutaidottomana" en osannut soittaa tunnistettavia melodioita tai riffejä. En ymmärtänyt sanaakaan nuotinlukua käsittelevien oppikirjojen teksteistä, joten minulle jäi vain yksi vaihtoehto: ilmoittautua kansalaisopistoon kitaransoiton yksityistunneille.

Myönnän heti kättelyssä, että yksityiset soittotunnit ovat kallista lystiä: Noin 250 euron kurssimaksulla saa kokeneen ammattilaisopettajan pitämiä yksityistunteja, puoli tuntia kerran viikossa koko lukuvuoden (24 viikkoa) ajan. Ratkaisu on osoittautunut kuitenkin jok'ikisen sentin ja euron arvoiseksi. Ensimmäisellä oppitunnilla syyskuun puolessavälissä kartoitettiin musiikillinen lähtötasoni: Oliko minulla aikaisempaa musiikkitaustaa? Olinko soittanut aikaisemmin muita soittimia? Mitä tiesin kitarasta ja kitaransoitosta? Mitä haluan oppia tämän lukuvuoden aikana? Tutustumiskeskustelun päätteeksi opettajani totesi olevan parasta käydä suoraan asiaan ja tarttua härkää sarvista: alkaa opetella nuotteja.

Nyt reilua kuukautta myöhemmin musiikki- ja kitarataidoissani on tapahtunut hämmästyttävä muutos. Aikaisemmin nuottikirjoitus oli minulle vain rivi sattumanvaraisia palloja nuottiviivastolla, mutta nyt osaan soittaa "Ukko Nooan", "Tuiki, tuiki tähtösen", Beethovenin 9. sinfoniaa eli "Oodia ilolle" ja Elviksen "Love me Tenderiä" näiden pallojen avulla.
Aikaisemmin ammattikitaristien soittaminen näytti silmissäni lähinnä hienolta kitaran kielten painelulta ja näppäilemiseltä, mutta nyt olen kiinnittänyt huomiota täysin uusiin asioihin: Miten sormia liikutetaan hypittäessä soittamaan kieleltä toiselle, miten oikeaa näppäilykättä lepuutetaan kitaran kielten päältä tai millaisessa kulmassa vasemman käden sormien tulee olla painettaessa kitaran kieliä soittimen kaulaa vasten.
Olen oppinut myös, että soittamisessa on kyse paljon enemmästä kuin vain oikeiden sävelten soittamisesta oikeassa järjestyksessä oikealla temmolla. Hyvä soittaminen koostuu toimivasta silmä-käsi-koordinaatiosta (osaa lukea nuotteja ja soittaa säveliä katsomatta kitaraa), toisten huomioimisesta (yhteisissä soittoduetoissa osaa kuunnella sekä omaa että kaverin soittamista), fyysisen kunnon huolehtimisesta (suora ryhti ja hartiat alhaalla) sekä nöyrästä asenteesta oppimiseen ("Olen taitava, mutten valmis. Minulla on vielä paljon opittavaa.").

Hyvä alku sekä venäjän kielessä että kitaransoitossa, mutta oppiminen jatkuu...

Syksy on kiireen ja onnen aikaa

Hei taas ja anteeksi, etten kirjoittanut+julkaissut elokuussa yhtään blogikirjoitusta. Kirjastossamme on pitänyt elokuussa melkoista vilskettä ja vilinää, sillä koulut alkoivat jälleen elokuun alussa ja kesälomilta palanneet koululaiset ja heidän vanhempansa aktivoituivat jälleen kirjastonkäytössä. Uudet ja vanhat koululaiset ovat vierailleet ahkerasti kirjastossamme, olemme tehneet lukuisia uusia kirjastokortteja ja viritelleet jälleen yhteistyötä läheisten koulujen ja päiväkotien kanssa. Olemme laatineet/päivittäneet koululaisten lukudiplomilistoja, pitäneet kirjastonkäytönopetusta ja mainostaneet kouluille mahdollisten kirjavinkkausten jatkumista.

Myös syksyn ja kevään uutuuskirjat ovat pitäneet meidät kirjastovirkailijat kiireisinä. Syksyn myötä kirjastoomme on tulvinut tilaamiamme uutuukirjoja ja meillä kirjastovirkailijoilla on riittänyt puuhaa näiden uutukaisten luetteloimisessa, muovittamisessa ja leimaamisessa lainauskuntoon. Olemme myös suunnanneet katseitamme jo tulevaisuuteeen, sillä Helsingin kirjamessut järjestetään lokakuussa 2014 ja keväällä 2015 julkaistaan lisää mielenkiintoisia kirjoja. Mitkä tulevat olemaan syksyn ja kevään suurimmat puheenaiheet ja kysytyimmät kirjat? Mitä kirjoja kirjastoomme pitäisi hankkia keväällä 2015?

Työtä ja kiirettä on riittänyt, mutta ainakin minun kohdallani pätee sanonta: "Mitä kiireempi, sen tehokkaampi". Nautin siitä, että töissä minua odottaa pitkä tehtävälista ja saan purkaa energiaani työntekoon. Nähtävästi luonteessani yhdistyy perisuomalainen sisukkuus ja haluni hoitaa työni kunnolla, sekä rakkauteni kirjastotyöhön. :)

Gretchen Rubin: "Onnellisuusprojekti"

Hyvä ystäväni suositteli minulle taannoin yhdysvaltalaisen Gretchen Rubinin kirjaa Onnellisuusprojekti (The Happiness Project, 2009; suomeksi 2013). Kirjan kirjoittaja, lakinainen ja kirjailija Gretchen Rubin heräsi eräänä päivänä pohtimaan elämäänsä: Hän oli korkeasti koulutettu, asui ja työskenteli New Yorkissa, oli onnellisesti naimisissa ja kahden suloisen tyttären äiti, mutta oliko hän onnellinen? Ei niin onnellinen kuin olisi halunnut. Rubin aloitti vuoden pituisen "onnellisuusprojektin", jossa hän määritteli jokaiselle kuukaudelle yhden tietyn elämänsä osa-alueen, jonka onnellisuuteen hän panosti. Näitä osa-alueita olivat mm. työ, vapaa-aika, rahankäyttö, avioliitto, ystävyyssuhteet, liikunta ja terveys sekä rennompi suhtautuminen vastoinkäymisiin. Hän luki kaiken mahdollisen onnellisuutta käsittelevän kirjallisuuden ja tutkimukset, ryhtyi muokkaamaan elämäänsä pienillä teoilla ja pohti yleisesti, mitä onnellisuus on. Rubin piti blogia projektinsa etenemisestä.

Luettuani kirjan olin täysin vakuuttunut, että käsissäni oli kirja, joka jokaisen pitäisi lukea. Onnellisuusprojekti on innostava ja käytännönläheinen. Se haastaa lukijan pohtimaan omaa onnellisuuttaan esittämällä kysymyksiä, kuten "Olenko täysin tyytyväinen omaan tämänhetkiseen elämääni? Jos en, minkä asioiden toivoisin olevan toisin? Mitä voisin tehdä saavuttaakseni tavoitteeni?". Rubin aloitti määrittelemällä elämänsä "ongelmakohdat" (tavarani ovat aina hukassa, tiuskin lapsilleni ja aviomiehelleni ja olen usein väsynyt) ja puuttui ongelmiin konkreettisesti. Hän osti hienoja säilytyslaatikoita, keskittyi olemaan hyväntuulinen ja rennompi, alkoi harrastaa enemmän liikuntaa ja kävi nukkumaan aikaisemmin. Muutosten myötä hän huomasi olevansa onnellisempi ja uusi positiivinen asenne tarttui myös kanssaihmisiin. Onnellisuusprojektin mukaan onnellisuuden perustana on tunnistaa oman elämän hyvät ja huonot pisteet ja elää luonteelleen rehellisenä. Ole Sinä!

Minulle kirja ei tarjonnut merkittäviä uusia oivalluksia, koska olen tyytyväinen elämääni ja huomasin, että olen noudattanut kirjan vinkkejä jo vuosikausia tietämättä koko Onnellisuusprojektista! Minulla on vakituinen työpaikka josta pidän, hyvät välit sukulaisiini ja ystäviini, mieluisia harrastuksia jotka koen omikseni, selkeä jako työn ja vapaa-ajan välillä (töissä aherretaan ja vapaalla löhötään) ja tiedän keinot joilla piristyä huonoina hetkinä. Innostuin kuitenkin kokeilemaan yhtä onnellisuusvinkkiä käytännössä eli siivoamaan asunnon turhista tavaroista, sisustamaan kotiani muuttamalla vanhojen tavaroiden järjestystä ja ostamalla tilalle jotain uutta. Teko oli yksinkertainen, mutta tehokas: Kävin läpi vaatehuoneeni sisällön ja poistin kaikki vaatteet, joita en ole käyttänyt aikoihin ja jotka vien kirpputorille. Siirsin makuuhuoneessani olleen hyllyn olohuoneeseen ja olohuoneen pahvilaatikossa olleet toimistotarvikkeet makkarista tuodulle hyllylle. Pahvilaatikko päätyi kierrätykseen. Lopuksi ostin kaupasta kauniita kynttilöitä, jotka sijoittelin asuntoni ikkunalaudoille. Pieniä tekoja, mutta ne piristivät ja muuttivat kotini ilmeen tyystin toisenlaiseksi!

Tässä kaikki tällä kertaa. Hyvää alkanutta syksyä kaikille, palaillaan taas asiaan! ;)

"Onnellisuusprojektin" innoittama muutos: Aikaisemmin tässä
nurkassa makuuhuoneessani oli hylly täynnä laatikoita.
Toimistotarvikkeeni olivat olohuoneessa pahvilaatikossa.

Muutoksen myötä kirjahyllyni muutti makkarista olohuoneeseen,
toimistotarvikkeet pahvilaatikosta hyllyille ja
pahvilaatikko kierrätykseen.

Kynttilät, helppo ja halpa tapa sisustaa kauniisti.

 

Yksi viikonloppu, kolme ystävystä ja satoja ihania muistoja

Yksi kaveriporukastamme vieraili Lontoossa
ja toi "meille muille" tuliaisiksi
William, Kate ja prinssi George-kortit.

Etelä-Karjalasta on tullut minulle rakas kotipaikka ja olen tutustunut täällä moniin mukaviin ihmisiin, mutta silti se ei ole verrattavissa vanhojen, rakkaiden ystävien tapaamiseen toisella paikkakunnalla. Matkustin viime viikonloppuna Jyväskylään tapaamaan kahta entistä opiskelutoveriani ammattikorkeakouluajoiltani. Kolmikkomme tutustui opiskellessamme kirjastoalaa ammattikorkeakoulussa samalla vuosikurssilla ja ystävystyimme, kun huomasimme meillä kaikilla olevan paljon yhteistä. Olemme suunnilleen samanikäisiä ja meitä kiinnostavat samat asiat. Valmistujaistemme (talvi-kevät 2012-2013) jälkeen kohtalo heitti meidät töihin eri puolille Suomea (Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Etelä-Karjalaan) ja olemme pitäneet yhteyttä toisiimme tekstareilla, sähköposteilla ja Facebookissa. Hyvällä tuurilla saatoimme myös törmätä toisiimme ohimennen kirjamessuilla tai muissa vastaavissa tapahtumissa. Yhteydenpidostamme huolimatta kaipasimme tavata Vanhan Jengimme yhtenäisenä, mutta työvuorojemme ja liikenneaikataulujen hankalan yhteensovittamisen vuoksi emme löytäneet vapaata, kaikille kolmelle sopivaa viikonloppua. Vasta reilu vuosi valmistujaistemme jälkeen meitä onnisti ja kohdallemme osui viikonloppu, jolloin kaikilla kolmella oli vapaata töistä. Oli korkea aikakin!

Tapasimme Jyväskylässä, koska:
A) yksi kaveriporukastamme asuu Jyväskylän seudulla, joten saatoimme venyttää tapaamisemme kaksipäiväiseksi jäämällä yöksi ystävämme luo.
B) Jyväskylän helppo sijainti: kaikki pääsivät kaupunkiin helposti bussilla tai junalla.
C) Jyväskylässä esitettiin Anni Polvan (1915-2003) Tiina-kirjoihin perustuvaa näytelmää, joka kiinnosti meitä kaikkia.
 Lienee sanomattakin selvää, että tapaamisemme oli tunteikas. Me halasimme, nauroimme, hymyilimme, kiljuimme ja ennen kaikkea, me puhuimme...PALJON! Vuoden erossaoloaikanamme meille kaikille oli kertynyt valtavasti asioita, joista halusimme puhua kavereiden kanssa, kuten työstämme, harrastuksistamme, yleisistä kuulumisistamme ja asioista, jotka painoivat mieliämme. Käytännössä tämä tarkoitti, että me likat kirjaimellisesti "hölisimme" lähes tauotta kaksi päivää putkeen, jolloin pysähdyimme ainoastaan syömään, vetämään henkeä ja nukkumaan muutamaksi tunniksi klo 3:30 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. :D


Kolme Postcrossingia harrastavaa kaverusta kävivät yhdessä ostoksilla
ja shoppailusaldona oli (yllätys yllätys) läjä postikortteja
ja uusi albumi vastaanotetuille postikorteille.

Juttelemisen lisäksi viikonloppuumme kuului monenlaisia aktiviteetteja. Me kaikki kolme harrastamme Postcrossingia eli postikorttirinkiä, joten kävimme täydentämässä postikorttivarastojamme Harjun Paperi-nimisessä liikkeessä. Lisäksi minä ostin Sokokselta uuden albumin tuleville vastaanotetuille postikorteilleni. Innokkaina postcrossailijoina me jopa pidimme pienen "Postcrossing-miitin" (=postikortti-tapaaminen/sessio)
heti postikorttiostostemme jälkeen: Menimme kivaan pieneen kahvilaan, kirjoitimme kahvittelun lomassa muutaman postikortin ulkomaalaisille postcrossailijoille ja lähetimme korttimme maailmalle. Kävimme myös katsomassa Toivolan Vanhan Pihan Tiina-näytelmän (josta mainitsin aikaisemmin), kiertelimme kaupungilla ja söimme päivällistä Shalimar-nimisessä intialaisessa ravintolassa. Intialainen ruoka oli todella hyvää (mausteista, muttei liian tulista) ja jälkkäriannos oli mielestäni niin hieno, että nappasin siitä kuvan muistoksi. :)


Intialaisen Shalimar-ravintolan jälkiruokajäätelö oli hyvää!



Kävimme myös ihastelemassa ja valokuvaamassa Jyväskylän keskiöistä siluettia. Eräs ohikävellyt spurgu pysähtyi ihmettelemään touhujamme ja kysyi meiltä: "Onko hienon näköistä? Tuliko hyviä kuvia?". Allaolevasta kuvasta näette, että näky oli hieno ja kuvat onnistuivat hyvin. :)

Jyväskylä keskiyöllä

Riemukas tapaamisemme loppui aivan liian pian, mutta ei syytä surra. Nämä hienot muistot kantavat kauas ja kenties seuraava tapaamisemme odottaa jo nurkan takana, emme vain tiedä sitä vielä? Joka tapauksessa: Kiitos ihanasta viikonlopusta, ystäväiset! You know who you are and I hope that you enjoyed this reunion as much as I did :) 

Kirjavinkki: Jenny Downham: Ennen kuin kuolen (2007)

"Elä hetkessä, elä täysillä, Carpe Diem!" ovat suosittuja elämänohjeita, joista on tehty lukemattomia sisustustauluja ja tatuointeja. Ne ovat myös kantava teema englantilaisen Jenny Downhamin nuortenkirjassa "Ennen kuin kuolen" (2007), jonka löysin selailemalla nuorille suunnattua Sivupiiri-kirjallisuussivustoa. Kiinnostuin kirjasta, koska kirjan aihepiiri ja juoni vaikuttivat mielenkiintoisilta ja lukijakommenttien perusteella kirja oli herättänyt lukijoissa suuria tunteita. Halusin katsoa, miten minulle kävisi luettuani kirjan.

16-vuotias englantilainen Tessa-tyttö sairastaa harvinaislaatuisen aggressiivista leukemiaa eli verisyöpää. Sairaus etenee niin nopeasti, ettei Tessalla ole minkäänlaista mahdollisuutta selvitä hengissä ja lääkärit ovat ennustaneet tytön elävän enää vain muutamia kuukausia. Lääkärit voivat ainoastaan helpottaa tytön oloa lääkkeillä, verensiirroilla ja sädehoidoilla. Toivottomasta tilanteestaan huolimatta Tessa ei jää odottamaan kuolemaa sängynpohjalle, vaan päättää: "Jos kerran lähden täältä, lähden sitten kunnolla!". Tyttö laatii kymmenen kohdan listan asioista, jotka hän haluaa kokea ennen kuolemaansa. Näitä ovat mm. matkustaminen toiselle paikkakunnalle kahdestaan parhaan kaverin kanssa, autolla ajaminen ilman lupaa, rötöstely (myymälävarkaus), huumeiden kokeileminen ja rakastuminen mukavaan poikaan.

Kirjan lukeminen ei saanut minua itkemään, mutta se herätti ajattelemaan ihmisen pienuutta ja elämän rajallisuutta."Ennen kuin kuolen" on kaunis muistutus siitä, ettemme saa hukata hetkeäkään elämästämme murehtimalla turhia. Tämä hetki on olemassa vain nyt ja jos menetämme sen, menetämme sen iäksi. Sama tilaisuus ei toistu uudelleen. Kirja muistuttaa myös nauttimaan elämämme pienistä, arkipäiväisistä asioista. Kuoleman lähestyessä Tessa pysähtyy tarkastelemaan asioita, joita hän piti aikaisemmin itsestäänselvyyksinä, mutta huomaa nyt asioiden uuden kauneuden. Näitä ovat muun muassa taivaan eri värisävyt auringonlaskussa, ruohon tuoksu sateen jälkeen, lempijäätelön maku ja pikkuveljen hersyvä nauru.

Mielestäni Jenny Downhamin "Ennen kuin kuolen" ei sovellu alle 15-vuotiaille rankan aiheensa vuoksi, mutta suosittelen kirjaa kaikille tätä vanhemmille lukijoille. Ei ole väliä, oletko vielä koulussa oleva nuori, jolla on koko elämä edessä, työelämässä jo vuosia ollut aikuinen tai jopa eläkeikää lähestyvä/sen ohittanut seniori. Uskon, että tämä koskettava kirja puhuttelee sinuakin, mutta se selviää ainoastaan lukemalla.

Festariterveisiä Kaakosta (osa 2): Rakuunarock

Kaupunki täyttyi toistamiseen pääosin mustiin niittivaatteisiin pukeutuneista, tatuointien ja lävistysten koristelemista rokkareista ja hevareista, joiden joukossa liikkui muutamia värikkäisiin löysiin vaatteisiin sonnustautuneita hiphoppareita.  Tosin Kouvolan Pioneerifestivaalien sijaan vuorossa oli tällä kertaa "Saimaan kaunis ja historiallinen" Lappeenranta ja Rakuunarock. Selvennän tähän väliin, että nimi "Saimaa" ja nuorison yleisesti käyttämä tehostesana "sairaan" (esim. "sairaan magee!") sointuivat mielestäni hyvin yhteen, joten ujutin sanat edelliseen lauseeseen. ;)

Kouvolan Pioneerifestivaaleilla ja Lappeenrannan Rakuunarockilla oli sama järjestäjä, joten festivaalit olivat pitkälti samankaltaisia:
1) Nimet Pioneerifestivaali ja Rakuunarock viittasivat festarikaupunkien historiaan varuskuntakaupunkeina: Kouvolassa toimi aikoinaan Pioneeri- ja Lappeenrannassa Rakuunarykmentti ("rakuuna" tarkoittaa muutoin hevosella ratsastavaa, mutta taisteluissa jalkaisin liikkuvaa sotilasta).
2) Molemmat festivaalit kestivät kaksi päivää (pe ja la) ja esiintyjät olivat pitkälti samoja, mutta pääesiintyjät vaihtuivat. Pioneerien pääesiintyjänä oli Sonata Arctica, Lappeenrannassa isoimmat nimet olivat Cheek, Kotiteollisuus ja Eppu Normaali.

Lauantain sadekuuro testasi festarikansan luonnetta:
Kuka uskaltautui sateeseen katsomaan bändiä läheltä
ja kuka jäi hieman kauemmas puiden suojaan?

Pioneerifestivaalien tavoin osallistuin myös Rakuunarockiin molempina festaripäivinä, mutta lauantaina neljän aikoihin iskeneen vesisateen vuoksi keskeytin oman rockjuhlintani jo alkuillasta. Tämän seurauksena lauantain pääesiintyjän Eppu Normaalin keikka jäi näkemättä. :( Perjantai oli selkeästi parempi festaripäivä kuin lauantai: Perjantaina nautittiin koko päivän aurinkoisista helteistä, mutta illalla puhalsi mukavan viileä tuuli. Lauantaina aurinko paistoi aamulla ja illalla, mutta mainitsemani tunnin vesisadekuuro ajoi osan festarivieraista suojaan katosten ja isojen lehmusten alle. Perjantaina (joka oli loppuunmyyty) nk. "hyvät" ja "ei-niin-hyvät" esiintyjät vuorottelivat tasaisesti festaripäivän aikana, mutta lauantaina kaikki "ei-niin-hyvät" esiintyjät olivat pakkautuneet putkeen alkuillasta ja kaikkein odotetuimmat nimet (Apulanta, Stam1na, Eppu Normaali ja Poisonblack) esiintyivät vasta myöhään illalla.

Näkemistäni keikoista mieleeni jäivät erityisesti Turmion Kätilöt, Cheek ja Kotiteollisuus, jotka kaikki esiintyivät perjantaina. TURMION KÄTILÖT olivat minusta hämmentäviä, koska en ollut varma, olivatko nämä kaverit aivan tosissaan tai mitä heistä olisi pitänyt ajatella. "Turmareiden" ilmoitettiin edustavan synkkää black metallia, mutta minusta musiikki kuulosti enemmänkin "humoristiselta discometallilta". En myöskään ollut aivan varma, olisiko ollut luvallista naureskella näiden kuopiolaisten KISS-tyylisillä maskeilla, rempseällä savolaismurteella ja arveluttavilla Cheek- ja Jouni Hynynen-imitaatioilla ja vitseillä. Tärkeintä oli, että bändi veti onnistuneen keikan ja yleisö tykkäsi.

Supersuositun ja loppuunmyytyjen stadionkonserttien räppärin CHEEKIN saaminen Rakuunarockiin takasi yleisöryntäyksen. Räppäri kiinnosti laajaa kuulijakuntaa pienistä lapsista mustapukuisiin metallisteihin ja innokkaimmat Cheek-fanit (erityisesti teini-ikäiset tytöt) kerääntyivät jo hyvissä ajoin päälavan edustalle odottamaan iltakahdeksalta alkanutta keikkaa. Muutamat rohkeimmat neidot uskaltautuivat jopa seuraamaan Turmion Kätilöiden show'ta eturivistä varmistaakseen eturivipaikkansa myös Cheekin keikalle! Keikkaa toisesta rivistä seuranneena totean, että räppäri on ansainnut suosionsa. "Keekin" keikka oli energinen, innostava ja hyväntuulinen. Paria poikkeusta lukuun ottamatta keikalla esitettiin pelkästään radioissa ahkerasti soineita tai Vain Elämää-sarjasta tuttuja hittejä. Kukaan yleisöstä ei päässyt sanomaan, ettei olisi osannut tai koskaan kuullut settilistan kappaleita! Pidin myös räppärin vaatimattomuudesta (hän ei tehnyt suosiostaan isompaa numeroa) ja siitä, että taustanauhojen sijaan keikka soitettiin oikeilla soittimilla (kitaroilla, bassoilla, rummuilla ja koskettimilla). Keikan ylivoimaisesti paras valopilkku oli eräs yleisössä ollut 5-6-vuotias pikkutyttö, joka oli tullut katsomaan Cheekiä yhdessä äitinsä kanssa. Muut festarivieraat päästivät pikkutytön ansaitusti keikalla eturiviin ja eturivissä olleet 14-vuotiaat tytöt jopa pitivät pikkutyttöä vuorotellen sylissään, jotta pikkufani pääsi nauttimaan keikasta siinä missä isommatkin. Pikkuneiti osoittautui todelliseksi hiphoppariksi/Cheek-faniksi: Tyttö ei osannut vielä räpätä isompien fanien tavoin, mutta hän tanssi, heilui ja näytti hiphopmaisia "joujou-käsimerkkejä" aivan yhtä katu-uskottavasti kuin muutkin. Tämä oli todellista hiphop-faniutta ja toivon, että nuoresta iästään huolimatta kyseiselle pikkuhopparille jäi tapahtumasta edes jonkinlainen muisto. :)

 KOTITEOLLISUUS festarikeikalla kotikaupungissaan Lappeenrannassa, tästä riittäisi kerrottavaa. Pahoittelen, että joudutte taas lukemaan tästä bändistä, mutta Lappeenrannan rockfestivaalin yhteydessä olisi väärin jättää kertomatta Etelä-Karjalan suurylpeydestä ja festareiden yhdestä pääesiintyjistä. Liiemmin löpisemättä, keikka oli loistava: Facebook-kommenttien mukaan Kotiteollisuuden keikkameteli kuului Linnoituksesta Saimaan yli vastarannalla sijaitsevaan Skinnarilan kaupunginosaan asti , yleisö osoitti suosiotaan ja lauloi äänekkäästi biisien mukana ja keikalla tapahtui. Lavalla kiersi keikan aikana paistettu sianpää (jota basisti-Hongisto pussasi, laulaja-Hynynen kavahti kauhuissaan kauemmas ja joka päätyi lopuksi roikkumaan Lappeenrannan Raatihuoneen lipputankoon), eturivin naisille tarjottiin tuoreita, viileitä, makeita mansikoita suoraan suuhun ("Suu auki ja mansikka hampaiden väliin!", miehet ja toisen rivin naiset jäivät ilman.. :P ) ja vitsit lensivät.
Vieraan Sanomaa-kappaleen aikana sattui hauska kohtaus. Laulaja-kitaristi Jouni Hynysen katse seilasi yleisömerta kappaleen aikana ja yhtäkkiä hänen katseensa pysähtyi minuun eturivissä. Hynynen jäi tuijottamaan minua pitkään ja odotin ihmeissäni, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tuijotettuaan minua tovin Hynynen teki jotain yllättävää: Mies tuijotti minua täysin paikalleen jämähtäneenä, nosti minulle kulmakarvojaan flirttailevasti ja jäi jälleen tuijottamaan minua odottavan näköisenä. Tuijotin laulajaa hölmistyneenä ja ilmeettömänä, kunnes hoksasin, että odottikohan mies minulta jonkinlaista vastareaktiota? Pudistin siis päätäni ja naureskelin kevyesti, minkä jälkeen laulaja siirsi katseensa vihdoin muualle ja keikka jatkui ilman kummempia kommelluksia. :)

Festareiden lisäksi leikin turistia vierailemalla Lappeenrannan Hiekkalinnassa, käymällä kaupunkikiertoajelulla ja ostoksilla. Onnistunut viikonloppu, siis. ;)

Tänä vuonna Lappeenrannan Hiekkalinnan hiekkaveistosten teemana on musiikki.

Turisti kävi ostoksilla, ostosten joukossa myös kuvassa näkyvä pikkupöytä.