Kirjastotäti parvekepuutarhassa, lenkkipolulla ja festaritunnelmissa

Monet ihmiset ovat päivitelleet tämänvuotista poikkeuksellisen kylmää ja sateista kesää ja valittaneet, ettei tällaisella säällä tee mieli tehdä tai lähteä minnekään. Minä puolestani ajattelen, että poikkeuksellinen kesäsää on tarjonnut ihmisille tilaisuuden harjoittaa toisenlaisia aktiviteetteja. Sadepäivien ansiosta monet uudet asiakkaat ovat löytäneet tiensä kirjastoomme ja hankkineet itselleen kirjastokorttimme. Sadepäivien myötä myös erityisesti kirjastomme dekkari- ja elokuvahyllyt ovat tyhjentyneet merkittävästi, koska synkät säät ovat innostaneet tai pakottaneet ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa ja uppoutumaan täysin toisenlaisiin maailmoihin.


Kirjastolaisena minäkin nautin hyvistä tarinoista, mutta kirjojen ja elokuvien sijaan hyödynsin viileät kesäpäivät muilla tavoin. Innostuin "sisustamaan" parvekettani ja kävin ostamassa läheisestä kukkakaupasta ison amppelipetunian, korillisen eri värisiä pelargonioita sekä varsin omalaatuisen, jopa "röyhkeän"  puutarhapatsaan. Rauhaisan naapurisovun säilyttämisen vuoksi en voinut nostaa tuota taatusti mielipiteitä jakavaa patsasta parvekkeeni kukkapöydälle tiirailemaan ohikulkijoita, vaan se lymyilee parvekkeeni lattialla olevan korokkeen päällä ja osoittaa asuntooni päin. Laitan tähän blogipostaukseen kuvan tuosta parvekkeeni salaperäisestä asukkaasta.

Amppelipetunia

Korikaupalla pelargonioita

Parvekkeellani majaileva astetta äkäisempi "parvekevahti".

Viileä sää innosti minua myös lähtemään juoksulenkille läheiselle pururadalle. Vaikka olen harrastanut juoksemista jo jonkin aikaa, pururadalla pinkoessani muistin jälleen kirkkaasti, miksi juokseminen on niin kivaa: Se on helppoa ja halpaa (ei muuta kuin kauhtuneet lenkkarit ja t-paita päälle, MP3-soittimesta musiikkia korviin ja lenkille), sitä voi harrastaa lähes missä, milloin ja kuka tahansa ja aivan kuten kitaransoitossakin, myös lenkkeilyssä kehittyy nopeasti: Ensimmäisellä kerralla saatat ehkä kävellä enimmäkseen, seuraavaksi jaksatkin jo hölkätä muutamat sata metriä ja lopulta huomaatkin pinkoneesi yli kilometrin yhtäjaksoisesti ja vaivatta. Juoksuharrastuksen jatkuessa lenkkeilyn vaikutukset alkavat näkyä myös muilla elämäsi osa-alueilla: Jaksat paremmin töissä tai koulussa, olet pirteämpi ja terveempi, kaikenlaiset verikoearvosi paranevat huomattavasti ja kutistut niin pieneksi, että pääset päivittämään vaatekaappisi sisältöä. Kannattaa kokeilla! ;)


Täällä kun juoksee...

...tämän näköisenä tulee kotiin. :)

Suomen festarikesä on käynnissä ja Kaakkois-Suomen Pioneerifestivaaleihin (Kouvolan Koria) ja Rakuunarockiin (Lappeenranta) on aikaa enää vain parisen viikkoa. Festareilla käynti kuuluu oleellisesti myös minun kesääni, joten olen hankkinut festarilippuni, varannut festarimajoitukseni ja sopinut festariviikonloppujen työvuoroistani pomoni kanssa jo hyvissä ajoin. Rokkiviikonloppujeni "pohjatyöt" ovat siis kunnossa ja nyt olen alkanut "hioa reissujen tarkempia yksityiskohtia": Olen alkanut kuunnella tapahtumissa esiintyvien bändien biisejä ja tutustunut festariohjelmiin, hankkinut muutamia festareilla tarvittavia tai muuten hyödyllisiä asioita (kuten kankaisen festarilaukun, pienen pokkarikameran ja korvatulppia) sekä suunnitellut festarivaatetustani. Ennakkovalmisteluni saattavat ehkä kuulostaa aikaisilta ja kaksi viikkoa pitkältä ajalta, mutta uskokaa pois: Se kaksi viikkoa hurahtaa ohi TODELLA NOPEASTI! :)

Karjalaiset, hyö juhlivat vaik' satees, tuules tai keskel' yöt!

Suomen ja Karjalan liput juhlistivat Karjalaisia
kesäjuhlia Lappeenrannan kaupungintalon edustalla.

Iloiset ja rempseät karjalaiset juhlivat menneenä viikonloppuna Lappeenrannassa. Karjalan Liiton jokavuotiset Karjalaiset kesäjuhlat järjestettiin tänä vuonna Lappeenrannassa (pe-su) ja Lappeenrannan Levykauppa Äx juhli puolestaan yksivuotissynttäreitään perjantaina ja lauantaina Lappeenrannan Ravintola Totemissa. Osallistuin molempiin "karjalaiskemuihin" lauantaina, jolloin kiertelin päivällä Karjalaisten kesäjuhlien tapahtumissa ja illalla menin Totemiin nautiskelemaan paikallisesta rockmusiikkitarjonnasta.

Aloitetaan ensin Karjalaisista kesäjuhlista. Omalta osaltani juhlahulinat olivat pienoinen pettymys. Kuvittelin kesäjuhlien olevan massiivinen suurtapahtuma, jolloin kesäjuhlavieraat ovat buukanneet kaupungin hotellit täyteen, keskustassa liikkuu tavallista enemmän ihmisiä ja katuja joudutaan sulkemaan liikenteeltä. Todellisuudessa Lappeenrannassa vallitsi synkkä myrskyinen sää, jolloin satoi vettä ja tuuli niin kovasti, että jouduin työskentelemään tosissani sen eteen, että pysyisin pystyssä enkä lentäisi Saimaaseen kulkiessani järven rantaa pitkin. Kesäjuhlahulinat olivat keskittyneet pääosin Lappeenrannan Sataman alueelle, jolloin kaupungin ydiskeskustassa tai sen lähiympäristössä ei liikkunut sen enempää ihmisiä kuin tavallisinakaan lauantaina. Surkeasta säästä huolimatta iloiset karjalaisvieraat jaksoivat iloita juhlatunnelmasta: Muutamat naiset olivat pukeutuneet perinteisiin karjalaispukuihin, hevarinnäköiset miehet kulkivat kaupungilla hymyilevinä lastensa ja puolisoidensa kanssa ja torimyyjät huutelivat kutsuvasti ohi kulkeville kesäjuhlavieraille. Kenties tämä oli nyt sitä kuuluisaa iloista karjalaisasennetta, josta meillä muillakin olisi opittavaa? ;)

Karjalaiset kesämarkkinat Lappeenrannan satamassa.

Raivoisia Saimaan aaltoja...

 

Perinteisistä karjalaisista takaisin nykypäivään: Lappeenrannan Levykauppa Äx, tuo Anttilan Top Ten- ja muiden tavaratalojen musiikkiosastojen kova haastaja, juhli jo vuoden kestänyttä taivaltaan järjestämällä kaksi isoa keikkailtaa Lappeenrannan Ravintola Totemissa. Yön yli aina seuraavan päivän ensitunneille jatkuneissa keikka- ja synttärihulinoissa esiintyi liuta pieniä, itselleni tuntemattomampia bändejä, kuten Hertzika Gypsies, Seremonia, Susivainaa, Guns of Glory ja Day Eleven. Kyseisessä levykaupassa usein asioineena oli selvää, että minäkin ostin lippuni ja osallistuin synttärijuhlintaan. Lähdin lauantaiseen keikkailtaan innokkaan avoimin mielin, koska kaikki illan aikana esiintyneet bändit olivat minulle entuudestaan vieraita ja tiesin bändeistä vain sen, mitä olin kuullut Youtubesta löytämilläni videoilla. Vinkkaan nyt teille muillekin, että KANNATTAA LÄHTEÄ KATSOMAAN BÄNDEJÄ, JOISTA EI OLE AIEMPAA KOKEMUSTA! Illan aikana esiintyneet Madred, Susivainaa, Guns of Glory ja Day Eleven tarjosivat paljon positiivisia yllätyksiä ja tykästyin erityisesti viimeisenä esiintyneeseen Day Eleveniin, joka soitti reipasta amerikkalais-/kanadalaistyylistä alternative-rockia, josta itse pidän. Ihmettelin usein, missä kaikki nämä bändit ovat piileskelleet ja miksen ollut kuullut heistä aiemmin. Miten heidät voisi löytää, jos heidän biisinsä eivät soi radioissa tai kaveripiirissä ei ole ketään, joka voisi vinkata heitä? 

 

Kerrotaan vielä tähän loppuun, että "pienissä harrastuspiireissä" saattaa törmätä tuttuihin naamohin: Keikkailtana Totemissa eräs nuori mies tuli tervehtimään minua iloisesti ja oli selvää, että hän tunnisti minut jostain yhteydestä. Minäkin tunnistin nähneeni miehen joskus aiemmin, mutten kertakaikkiaan muistanut mistä yhteydestä. En myöskään kehdannut kysyä asiaa suoraan mieheltä, joten tervehdin vain takaisin ja tein ilmeelläni selväksi, etten muistanut miestä. Mies tajusi yskän ja jatkoi matkaansa, mutta enköhän vasta sitten muistanut kuka mies oli: Hänhän oli juuri se sama kaveri, joka myi minulle kitaransoittotarvikkeita muutamia viikkoja sitten! Kyllä harmitti, mutta näkipähän ainakin, että olen erittäin kiinnostunut musiikista. ;) 

Joskus kirjastolainenkin voi vaihtaa vapaalle. Tässä bändi "Day Eleven"...

...ja keikkahulinoiden jälkeiset "palautumiseväät" :)

 

Aloittaisinko uuden harrastuksen? No kokeillaan ainakin!

Oletko koskaan haaveillut osaavasi jonkin tietyn taidon tai harrastuksen, muttet ole koskaan ottanut asiaksesi opetella tätä taitoa oikeasti? Kenties olet ihaillut niitä, jotka osaavat tämän taidon, mutta samalla olet ajatellut: "En minä kumminkaan osaisi tehdä tuommoista...". Minäkin olen haaveillut, nimittäin kitaransoiton osaamisesta.

 

Olen aina ihaillut kitaroita ja kitaristeja. Mielestäni jo pelkkä kitara on itsessään kaunis soitin, mutta minua viehättää myös soittimen kaunis sointi, monipuolisuus ja lukemattomat mahdollisuudet. Kuvitelkaa nyt: Akustista (teräskielistä) tai klassista (nylonkielistä) kitaraa voi soittaa sekä seisten että rennosti istuen. Lisäksi samalla soittimella taittuvat pienillä säädöillä niin herkät balladit, tunnelmalliset nuotiolaulut kuin rävätkät rockit tai heavyt. Sähkökitaroista ja vahvistimista puhumattakaan, ne ovatkin sitten oma lukunsa! Ei siis ole ihme, että olen usein ihaillut ja kadehtinut taitavia kitaristeja ja haaveillut: "Osaisinpa minäkin jonain päivänä...".

 

Minulta löytyi lähes kaikki edellytykset oppia soittamaan kitaraa (mm. intoa ja palavaa halua oppia, tietoa kitaroista ja jopa vanha hyväkuntoinen Landola, joka oli lojunut asunnossani kauniina sisustuskoristeena!), paitsi uskoa omiin musikaalisiin kykyihini. Ajattelin: "Enhän minä osaa edes lukea nuotteja tai edes vaihtaa kitaran kieliä, miten muka oppisin soittamaan kitaraa?!" Onneksi muut ihmiset (aina netin keskustelupalstoja, kavereita ja musiikkikaupan myyjää myöten) jaksoivat kannustaa optimistisesti ja muistuttivat, että:



Näillä välineillä pääsee jo hyvään alkuun!

 

"Kitara on monipuolinen ja helppo soitin. Jos sinä ihan oikeasti haluat oppia soittamaan sitä ja harjoittelet ahkerasti, sinä opit taatusti."

Niinpä tein kaksi viikkoa sitten suuren päätöksen ja päätin ainakin kokeilla, olisiko minussa ainesta edes jonkinlaiseksi alkeiskitaristiksi . Marssin läheiseen musiikkikauppaan, ostin ammattitaitoisen myyjän avulla kaikki tarvittavat "kitaravälineet" (jotka näkyvät oheisessa kuvassa), lainasin kirjastosta pari kitaransoitto-opasta, tulostin netistä kitarasointutaulukon ja ryhdyin tuumasta toimeen.

 

"Operaatio Kitaraprinsessa" käynnistyi lupaavasti, sillä löysin itsestäni uusia musikaalisia kykyjä. Onnistuin vaihtamaan ja virittämään kitaraani upouudet kielet täysin yksin elektronisen virittimen avulla. Tosin huomasin kitaran kielten viritysvaiheessa musiikkikaupan myyjän myyneen minulle niin paksut ja voimakasbassoiset kielet, että kivan kevyen "kitarasoundin" sijaan Landolani ääni muistutti pikemminkin Kotiteollisuuden synkkää Peikkosatua! Liekö musiikkikaupan myyjä yritti totuttaa minut vaivihkaa raskaaseen hevisoundiin, mutta onneksi kitarani kielet löystyivät vähitellen, mikä pehmensi kielten voimakasta bassoa. :)

 

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin huomaan, että kitaransoiton opettelu on osoittautunut luulemaani helpommaksi ja olen edistynyt paljon lyhyessä ajassa. Olen oppinut ulkoa viisi sointua (E-duuri, E7, A-duuri, A7 ja D-duuri), opettelen nyt kuudetta eli D7-sointua ja nälkäni kasvaa syödessä. Etenen hitaasti, mutta olen jo nyt erittäin tyytyväinen saavuttamaani taitotasoon. Harjoitteluni jatkuu ja kerron myöhemmin lisää edistymisestäni. :) 





Netistä löytyneen tulostettavan sointukaavion avulla on helppoa seurata sointujen oppimisprosessin etenemistä :)